5.6.2013

Töölön Panimon alkulaukaus


Töölön Panimon ensimmäinen tuotanto, Töölön Kalpea Neitsyt, sai kokea päivänvalonsa tammikuussa 2013. Juttu aiheesta on sittemmin saanut kypsyä odotellen Töölön Ekstra Kalpean Neitsyen panosessioita ja näin lisää kokemusta aiheesta.

Johdantona sen verran että Rööperin Panimon eli kotoisammin Kallen keittiön innoittamana aloitin oman urani oluenpanijana siitä helpoimmasta päästä eli uuteoluesta itse humailoimalla. Reseptinä oli kovin yksinkertainen Cascade-humaloitu pale ale.


 
Varsinaiseen oluentekoon päästiin keittämällä 5 litraa vettä ja kiehumisen alettua sekoitettiin spray mallas kattilaan.
Mallasuute laitettiin lämpimään veteen hautumaan jotta se olisi hieman juoksevampaa myöhemmin lisättäessä.

 




40min kohdalla lisättiin mallasuute joka muistuttaa kovinkin paljon siirappia koostumukseltaan.Ohessa myöskin laitettiin sekaan alkuun Cascadea pelletteinä 60min 30g (katkerohumalat), väliin 30min 20g (flavorihumalat) ja loppuun vielä 10min 10g (aromihumalat).

Keittovaihe meni hyvin yksinkertaisesti, taisi siinä pientä keitoksen hämmennystä tapahtua välissä varuilta. Jonkinlainen herätys/munakello on muuten hyvä olla vieressä viritettynä että muistaa lisäillä humalaa oikeissa vaiheissa. Suositeltavaa on myös mittailla talousvaa'alla valmiiksi eri vaiheiden humalat ja laittaa viereen vaikka post-it lapulla minkä minuutin humalista on kyse niin ei mene liiaksi säädöksi jos iskee kiire. Jos siis kyse ei ole jostakin kovin kevyesti humaloidusta oluesta johon menee vain kerran 60min katkerot ja sillä siisti. Keiton jälkeen jäljellä oli noin 5 litraa käymiskelpoista vierrettä.

Tämän jälkeen suoritettiin kovinkin kotikutoinen jäähdytys jossa kattilan päälle laitettiin kansi ja kattila kastettiin kylmään veteen ja annettiin olla siinä kahvojen nojassa, samalla mittaillen vähän viilennysveden lämpöä. Jonkin ajan kuluttua vaihdettiin kattila toiseen muoviastiaan jossa oli kylmää vettä ja sama uudestaan. Tätä jatkui kunnes vierre oli saatu riittävän alhaiseen, tässä tapauksessa noin 30C lämpötilaan.




Vierre kaadettiin käymisastiaan, lisättiin viilentämään / jatkamaan edellispäivänä toiseen Plastexin käymisastiaan keitettyä desinfioitua vettä 7 litraa jolla saatiin kokoon 12 litran satsi. Tässä vielä meni tovi odotellessa että litku viileni 24C lämpötilaan jotta hiivalle olisi sopivat edellytykset käydä hyvin. Odotellessa ja olutta paniessa toki kului muutama säätöolut kuten asiaan kuuluu.
Vierteen ominaispaino mitattiin, tulos oli 1.054 lämpökorjattuna ja raati oli tähän tulokseen sangen tyytyväinen, lähes reseptin mukaisiin arvoihin oli päästy.
Hiivaksi sekaan heitettiin takuuvarma Safeale American US-05 kuivahiiva ilman mitään sen kummempia herättelyitä. Vierre lähtikin käymään jo vartissa ja sai allekirjoittaneen melkoiseen virneeseen.
Oluen panoon meni aikaa noin neljä tuntia kaikkine valmisteluineen ja välineiden kuten käymispönttöjen muokkaukseen.



Alkujännityksestä päästyä koko ruljanssi oli erittäin helppoa kunhan vain sopivat välineet olivat lähellä ja osa näistä etukäteen pestynä. Desinfiointiin käytettiin Star Sania suihkepullosta reilusti ja kädessä oli kertakäyttöhanskat aina kun oli mahdollista että voisi kosketella keiton jälkeen välineitä/vierrettä ilman suuria pöpöriskejä oluen suuntaan.

Loppuun vielä itse resepti lyhykäisyydessään:

Batchsize: 13l, Boiltime 60min
0.5kg Light dry extract (12EBC) 60min
1.5kg Pale liquid extract (15EBC) 20min
Cascade 30g 60min
Cascade 20g 30min
Cascade 10g 10min
Hiivaksi Safale American US-05 kuivahiivaa.
BeerSmithin arviot: OG: 1.049  IBU: 41 EBC: 12.4  AVB: 4.9

Huomattavaa että muistiinpanot ja reseptin batchin koko eivät aivan täsmää muttei se onneksi makua ainakaan haitannut, hakusessa oli sessio pale ale ja siihen päädyttiin.
Blogin oikeassa laidassa olevat käymässä/pullossa listan TP-merkinnällä olevat oluet ovat siis Jonin käsialaa.

Jatkoa artikkeliin luvassa uuteoluen valmistukseen tarvittavista perusvälineistä ja siihen päälle mukavista lisätarvikkeista jotka tekevät prosessista helpompaa ja oluestakin kenties vähän parempaa. Pyörin siis myös Kallen apukäsinä täällä bloginkin puolella.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti